sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Haarlem 21.04.2013

Kolme viikkoa aurinkoisessa Suomessa kului nopeasti muuttotouhuissa.
 Veneelle Rotterdamiin palasimme 10.04.2013 ja maanantaina 15.04.2013 puoliltapäivin alkoi matka kohti pohjoista.
 
RotterdamCity Marina
 Suunnitelma oli yöpyä Goudan rautatiesillan odotuslaiturissa. Paikalle sattui kuitenkin sopivasti iso konttilaiva jonka peesissä päästiin silloista mukavasti aina Alphensiin saakka.
Laivojen peesissä pääsee sujuvasti silloista...
 Tiistaina jatkettiin kohti Haarlemia.
 Alphensin läpiajoa hidasti viimeisen sillan kunnostustyö. Kovassa tuulessa jouduimme odottelemaan puolitoista tuntia. Kanava oli silläkohtaa melko kapea ilman sopivaa kiinnityspaikkaa, joten hitaasti ajeltiin edestakaisin sillan luona.
 Haarlemin sisääntulosilta suljetaan illalla kello yhdeksän. Me olimme paikalla ajoissa, mutta siltavahti oli lähtenyt omille teilleen. Soitto siltamestarille ja hän lupasi että silta aukeaa, voi kyllä kestää hetken, olkaa vain kärsivällisiä. Tuli jo pimeää ja kellokin oli lähellä puolta kymmentä kun vihdoin siltavahti tuli paikalle ja avasi meille sillan.
 Yöksi jäätiin kanavanvarteen vieraslaituriin ja aamulla jatkettiin tänne tutun ja mukavan pursiseuran marinaan.
Aamulla läpi Haarlemin...
 Täällä on ollut kovin tuulista ja torstaina se yltyi ihan myrskylukemiin, puuskissa tuuli oli 24 – 25 m/s joten lisäköysiä piti viritellä tolppiin.
 Seuraava etappi onkin Amsderdam jonne on tarkoitus siirtyä tiistaina tai keskiviikkona.